West cost swing tiiviskurssi

Tiiviskurssi on kaksiosainen ja pidetään tiistaisin 17.5 ja 31.5 klo 19:15-21:00. Huomaa, että 24.5 osakunnilla vuosijuhla, jonka takia on viikon luova tauko.

Kurssi sisältää kaksi 2 h opetuskertaa. Hinta 10 e osakuntalainen (EPO, PPO, VN) / 15 e opiskelija / 20 e muu.

West coast swing on suosittu swingtanssilaji. Westi on viime vuosina noussut suosituksi trenditanssilajiksi, erityisesti nuorten tanssijoiden keskuudessa. Siinä on koristeluja, musiikin tulkinnan vapautta, kivaa kuminauhamaista pehmeän elastista swing-tunnelmaa. Westiä voi tanssia hyvin monipuoliseen musiikkiin. Musiikki on nuorekasta helposti samaistuttavaa: radiohittejä, poppia, r&b:tä, rytmikkäitä balladeja bluesia sekä countrya. Musiikin moninaisuus, musiikintulkinnan suuri rooli ja ilmaisun vapaus koukuttavat helposti lajin pariin. Lajille on tyypillistä, että viejän lisäksi myös seuraaja voi vaikuttaa paljon tanssin kulkuun. Tanssi tarjoaa myös kivasti mahdollisuuksia leikittelevälle improvisaatiolle. Laji on kehittynyt Kalifornian seuduilla lindy hopista.

Tason puolesta aloitetaan alkeista, mutta pidämme myös huolen että aikaisemmin westiä kokeilleet saavat jotain uutta. Alkeista aloitus ja kiehtovaa speciaalia siis myös tulossa. Kurssilta saat hyvät valmiudet tanssia westiä tanssikerhojen bileissä ja tapahtumissa ympäri Helsinkiä, kuten mm. tulevana kesänä keskiviikkoisin Töölössä ooppera westie wednesdayssä. Westi soveltuu hyvin tanssitattavaksi myös opiskelijabileissä ja yökerhoissakin.

Varsinainen opetus kestää yhdeksään asti. Tämän jälkeen on vielä halutessaan mahdollisuus jäädä vartiksi treenaamaan ja kyselemään opettajilta vinkkejä 1h 45 min + 15 min = mahdollisuus treenata 2 h yhteensä.

Opettajina Marianne Krause sekä vieraileva tähtiopettaja Juuso Kerovuori. Juuso on innostava ja iloinen west coast swing taituri joka omaa vahvan vuosien kokemuksen westistä. Hän on ollut vahvasti mukana luomassa westi-kulttuuria pk-seudulle. Juuso toimii myös Suomen suurimmassa rock’n and swing tassiseurassa westi opettajana, joten tulossa siis mielenkiintoista uutta speciaalia.

Ilmoittautuminen tapahtuu ilmouttautumislomakkeen kautta.

Ilmoittautumislomakkeen lähetyksen jälkeen ilmoittautuminen näkyy meillä. Ilmoittautumislomakkeen täyttäminen riittää kurssille rekisteröitymiseen. Ilmoittautumisen jälkeen voit saapua suoraan paikalle kurssin alkamisaikaan.

Kurssimaksujen maksu tanssikerhon tilille. Tilitiedot kurssimaksuja varten:

Holvi FI51 7997 7998 0564 23
BIC HOLVFIHH

Käytäthän maksaessa viitetä 50364

Kursseille et tarvitse omaa paria (tunneilla on käytäntönä kiertävä parinvaihto, tanssitaan kaikkien paria vaihtavien kanssa - helppoa ja stressitöntä) tai halutessasi voit tanssia oman parinkin kanssa. Vaihtuvan parin kanssa tanssiminen on oppimisen kannalta hyödyllistä ja samalla tutustuu uusin mukaviin tanssikaverihin, mutta voit tanssia myös oman parinkin kanssa.

Kurssit pidetään Pohjalaisten osakuntien tiloissa Ostrobotnia-talossa (tuttavallisemmin sanottuna Botta), osoitteessa Töölönkatu 3A, 5.krs. Saapumisohjeet: Manala ravintolan vierestä Bottan ovesta sisään, portailla tai hissillä ylös 5. krs jossa sijaitsevat Pohjalaisten osakuntien tilat, saavut 5. krs aulaan jonka vieressä tanssisalit sijaitsevat.

Pohjalaisten tanssikerho (POT) on voittoa tavoittelematon yhdistys jonka tavoitteena on edistää sekä tukea opiskelijoiden ja nuorten paritanssikulttuuria – ”rakkaudesta lajiin” periaateella. Tarjota edullisia tanssimahdollisuuksia sekä yhteisöllistä sosiaalista paritanssiharrastustoimintaa pk-seudulla. Kursseilla on nuorekas rento hauska opiskelijahenkinen ilmapiiri. Löydät tanssikerhosta varmasti mielenkiintoisen harrastuksen. Paritanssi on ainutlaatuinen yhdistelmä sosiaalisuutta, liikuntaa, musiikkia ja hauskanpitoa. Monipuolinen harrastus tarjoaa jokaiselle jotakin: oppimisen iloa, yhteenkuuluvuutta ja uusia tuttavuuksia, musiikista nauttimista ja paljon muuta. Tanssien pyörteet ovat ovat vieneet monet mukaansa, joten käy sinäkin kokeilemassa pystytkö vastustamaan tanssin huumaa!

Jäikö kysyttävää? Tavoitat meidät osoitteesta pohjalaistentanssikerho.ry@gmail.com. Lisäksi tanssitunneilla ja tapahtumissa kerhon hallituslaiset (Lasse Vaskelainen, Anni Seilo, Greatman Lim, Suvi Mäenpää) vastaavat kysymyksiin ja opastavat mielellään. Tanssin iloa kaikille! Nähdään tiivareilla!