POTin syyskauden avajaistanssibileet

Arvon tanssi-ihmiset ilolla ilmoitamme sisätilabileiden alkavan! Tanssibileet ovat hyvä mahdollisuus kerrata kursseilla opittuja asioita, antaa luovuudelle valta, päästää tanssijalat valloilleen ja tutustua tanssikavereihin. Tanssit ovat Bottalla tuolla tutulla ja turvallisella paikalla Manalan yläkerrassa pohjalaisten osakuntien tiloissa isossa salissa.

Musiikkipuoli on nuorekasta modernia jalkojen alle menevää lavatanssimusiikkia.

Käytössä on kaksi tanssisalia. Isossa salissa tanssilajit vaihtelevat kuten perinteisesti lavatansseissa. Soi kaksi saman lajin musiikkikappaletta pareittain. Paikalla on soittolista josta voi katsoa soitettavat lajit / biisit, näin aloittelevienkaan tanssijoiden ei tarvitse jännittää mikä laji milloinkin on tulossa.

Toisessa salissa musiikki soi jaksotettuna lajeittain, laji tunti kerrallaan. Lajit ovat: bugg, fusku/foksi, west coast swing ja slovari. Alkuun on alkeisystävällistä musiikkia, joten uudetkin tanssijat pääsevät hyvin mukaan.

Bileissä on vapaa sekahaku.

Kun saavut bileisiin kirjoitatathan nimesi ja järjestösi vieraskirjaan (niin tiedämme raportoida osakunnille, keitä meillä käy tanssahtelemassa). Mikäli et kuulu mihinkään seuraavista osakunnista tai kerhoista (POT, HOT, PPO, VN tai EPO), eli toisin sanoen et käy POTin tai HOTin tanssitunneilla tällä hetkellä tai et kuulu pohjalaisiin osakuntiin, muistathan maksaa kerran vuodessa POTin kannatusjäsenyysmaksun osallistuaksesi bileisiin. Maksun suuruus vuonna 2021 on vähintään 10 euroa, joka maksetaan tanssikerhon tilille:

Holvi FI51 7997 7998 0564 23
BIC HOLVFIHH

Käytäthän viitenumeroa 9991

Mikäli herää mieleen kysyttävää vastaamme mielellämme. Meidät tavoitat laittamalla viestiä pohjalaistentanssikerho.ry@gmail.com tai nykäisemällä kerhon hallituslaisia hihasta tansseissa.

Lämpimästi tervetuloa tanssimaan!